Suvivirsi herkistää tuo elävästi mieleen nuoruuden koulujen loppumiset. Olin kaukana kotoa ja koulunpäättäjäisissä ei omaisia ollut koskaan  paikalla ketään. Muistot koulun päättäjäisistä on pohjaton yksinäisyyden tunne ja muistan odottaneeni, että joku tulee hakemaan minut pois. Koskaan ei kukaan tullut. Silloin tuntui todella surulliselta. Vieläkin tuon virren kuunteleminen tuo tunteet pintaan. Aikuisena kyllä tiedän, että siihen aikaan ei ollut kulkuyhteyksiä saatikka sitten autoja, että olisi mitenkään ollut mahdollista isän tai äidin paikalle tulo, kun oli paljon nuorempia sisaruksia kotona. Jollakin tietoisuuden tasolla minulle hyvästit on aivan mahdoton asia vieläkin se saa kyneleet silmiin. Olen oppinut hyvin väistelemään sellaisia tilanteita, että pitää sanoa jollekkin hyvästi!

Tämmösiä mietin, kun olin tänään ihanan sukulaistytön lakkiaisissa jossa oli paikalla sukulaisia. Lisäksi oli ystäviä tulossa, kun me ensimmäiset vieraat lähdimme, niin sitten oli ystävien vuoro. Onnea vielä täältä blogistakin, oli hienot juhlat!

Oikein ihanaa viikonloppua ystävä ja antaa suvivirren soida!