Pyydän aluksi anteeksi kuvan huonoa laatua, mutta viimeiseltä riviltä otettuna ihan välttävä. Väkisin tuli myös kirkko kansaa kuvaan tosin selkäpuolelta, niin tuskin kukaan pahastuu?

Kävin hakemassa vähän joulutunnelmaa suomalaisten kirkosta Fuengirolassa. Lähdin ajoissa, mutta kun tulin perille niin kirkko oli jo lähes täysi. Ystävälliset kasvotutu antoivat minulle paikan heidän penkkinsä päästä, muuten olisi tarvinnut lähteä istumaan ihan eteen. Kuoromusiikki kuuluu toki parhaimmalta vähän kauempaa. Kirkoissa on hyvä akustiikka joten laulu raikaa....

Kuorohan koostuu Aurinkorannikolla viettävistä miehistä ovat löytäneet itselleen hyvän harrastuksen. Heidän ohjelmistona oli hyvin tavanomaiset joululaulut joten ei ihan vedä vertoja esim. Mestarilaulajien- joiden konserttiin olen menossa jouluviikolla Tuomiokirkkoon. Heillä solistina oopperalaullaja Jaakko Ryhänen joten laatu on mielestäni ihan maailman luokkaa....

Viimeisestä virrestä en kyllä tykännyt, kun se oli: "Oi vieläkö muistat sen virren jota lapsena laulettiin.... ?"  kaksi ensimmäistä säkeistöä ja neljäs joka minusta on liian  vakava,  jotenkin ei sopinut konsertin muihin lauluihin. .

Konsertin loputtua pujahdin nopeasti ulos sillä en halunnut törmäyskurssille ex-poikaystäväni kanssa....????  Poikkesin Anneli ystävän luokse jossa minut syötettiin todella maukkaalla kaalikeitolla ja vaihdettiin päivän kuulumiset. kämpille mennessä sain seuraa pankkiautomaatille, että oli turvallista nostaa rahaa. Sen ryöstöyrityksen jälkeen olen alkanut vilkuileen taakseni, että onko siellä joku????

Upea päivä uintia sateessa ja kulttuuria elämä on ihanaa!!!!!