Lähdin ajoissa Nukketeatteri Sampoon odottelemaan esityksen Ruma Ankanpoikanen alkua ja kavaljeerini tuloa. Joimme kahvit ja tuoreet pullat esityksen alkua odotellessa näytelmän alettua  "salarakas" kuiskasi jossain vaiheessa, että "minä haluan pois, minua pelottaa" hän tuli syliin istumaan saatiin pelko voitettua ja muutama rusina sinä meni myös. Loppupuolella taisi tulla taas joku pelottava kohta, koska hän halusi mennä isin syliin istumaan. Minun seuraksi tuli vuorostaan, se pikkusisko jolla oli tosi vauhti päällä. Penkiltä penkille "hyppää" ja toisessa kädessä rusinalaatikko. Loppuun asti olimme keräsimme vielä rusinat lattialta, että ei jäänyt sotkua seuraavaan näytökseen. Tultiin minun luokse syömään jäätelöä ja leikkimään isillä oli kiire kotiin, kun oli sovittua juttua. Evääksi annoin rusinat - niitä salarakas jo odotteli, että "ei me voida lähteä kun Leena ei ole vielä antanut niitä rusinoita".

Soitin äidille päivitin kuulumiset eilen ottanut kovasti sydämestä, mutta konjakkiryyppy oli auttanut tänään oli istunut ulkona ja kävellyt pienen lenkin. Naureskeli, "että pannaanko hänet hoitoon, kun yhtenä päivänä en löytänyt puhelinluettelosta omaa numeroa ehdin soitella siitä jo, no tänään kun laitoin ne huonommat lasit päähän, niin se numero löytyi". Vakuutin, että ei panna mihinkään vastentahtoisesti.

Elämä on hauskaa, kun eilen vankilassa ja tänään treffeillä salarakkaan kanssa. Huomenna tulee vieraita pohjanmaalta, heippa.

Ps. uusi kiinnostava peikkometsä blogi käykää ja ihastukaa.