Kuvassa toimittaja Juha Ristamäki, Elinkeinoelämän Keskusliiton asiantuntija Seppo Saukkonen, Lapudentyö ry:n toiminnanjohtaja Heikki Hursti ja kolmas asiantuntija professori Heikki Hiilamo, hänen kuvansa valitettavasti epäonnistui.

Keskustelutilaisuus oli eilen illalla Cafe Espa, Eteläesplanadi, Helsingissä.

Paikalla oli kourallinen kuulijoita, siis köyhyys aiheena ei vedä ihmismassoja, vaikka suomessa menee monella todella huonosti. Minulle jäi surullinen olo tilaisuudesta, kun ne tahot jotka asialle voisivat tehdä jotain eivät ole kiinnostuneet. Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija tyrmäsi kaikki ehdotuksen siitä, että miten  yhteiskunnassa köyhyyttä tulisi hoitaa. Tosiasioita on kuitenkin, että tuloerot kasvavat voimakkaasti. Professori Hiilamo taas kertoi, että nk. SATA-komitean työ kaatui siihen, kun ay-liike veti tukensa pois. Heikki Hursti kyllä kertoi, että kurjuus on lisääntynyt, ruokajonot pidentyneet yms. koska näkee päivittäin järjestönsä toiminnassa mitä on arkipäivä!

Tuntuu käsittämättömältä, että kansalaisten perusturvan sopiminen on sidottu ay-liikkeen kolmikanta neuvotteluihin. Missä on voimakkaat politiikot, jotka puuttuisivat asiaan todella lujalla kädellä. Perusturvasta pitäisi päättää eduskunnassa, eikä muualla. Keskustelussa kävi ilmi, että joka taho toivoo yhteiskuntarauhaa, että ihmiset eivät lähde kadulle mellastamaan..... niin, kuin väistämättä käy jos tilanne jatkuu. Sellainen fiilis tilaisuudesta jäi, että ei mahda mitään???

Nyt suurinpiirtein politiikot kyllä kertovat, että tuntevat jonkun köyhän aivan kuin he olisi jotain maskotteja....? Tosiasiassa monet ovat niin masentuneet tilanteestaan, eivät pysty eikä jaksa itse asioitaan ajaa. Politiikot eivät halua ottaa vakavasti heidän asioitaan, kun he ei myöskään äänestä!!!! Tulee mieleen, että kuka tässä systeemissä on itsekäs?

Yhteiskunnassa tarvittaisiin TYÖTÄ,  jos sitä ei riitä kaikille, niin perutoimeentulo pitäisi jotenkin turvata. Vapaaehtoistyötähän kyllä riittää. Meillä on paljon tekemätöntä työtä, esimerkiksi järjestöissä, vanhusten - ja vammaisten auttamiseksi, lastensuojelussa ja itse olen mukana vapaaehtoisena sovittelija rikos- ja riita-asioissa. Saan tehdä todella arvokasta työtä ja tuntea itseni hyvin tärkeäksi.

KUITENKIN SUOMI ON RIKKAAMPI, KUIN KOSKAAN!