Tulipunainen ruusukimppu!

Olin jälleen kerran lonkkaleikkauksessa silloisessa Invalidisäätöin sairaalassa taisi olla 60-luvun lopussa. Aikaisemmin olin seurustellut todella mielenkiintoisen ja mukavan nuoren miehen kanssa, mutta hänen kosiessaan minulle tuli rimakauhu enkä uskaltanut lähteä hänen matkaan. Tämän päivän tiedolla ymmärrän nyt, että olin lapsena kokenut hylkäämis kokemuksen josta olen kärsinyt läpi elämän. Lapsena olin joutunut eroon perheestä sisäoppilaitokseen kouluun, koska vammaisuuden takia en silloisissa olosuhteissa olisi päässyt omaan kyläkouluun koska ei ollut koulukuljetuksia eikä tietäkään. Muistan pienen tytön joka parkui pari päivää siellä koulussa, mutta kun kukaan ei hakenut pois, niin päätin että minähän en itke enää kun kotoa lähden. Siitä asti olen aina ihmissuhteissa ollut varuillani, että se kumminkin hylkää.

Takaisin sinne sairaalareissulle - seurustelu oli jo ohi, mutta hän tuli kuitenkin minua katsomaan, kun kuuli leikkauksestani. Hän toi minulle ihanan tulipunaisen ruusukimpun joka kesti maljakossa kolme viikkoa lähes koko ajan jonka siellä sairaalassa olin. Siitä ruusukimpusta on tullut aivan mielettömän rakas muisto juuri tästä ihmisestä. Olen vieläkin pahoillani, että tiemme erkani minusta johtuvista syistä. Tiedän hänen voivan tänään hyvin ja hänellä on elämänkumppani joten ei siitä sen enempää. Toivon hänelle kaikkea hyvää elämälle tulevaisuudessa - hän on rakkaana muistona ajatuksissani.