Aamu alkoi kännykänsoitolla sukulainen ilmoitti, että äiti on viety edellisenä iltana sydänoireiden vuoksi sairaalaan. Tosin tilanne ei ollut hengenvaarallinen koska oli jo siirretty ennen aamua terveyskeskussairaalaan. Siitä alkoi sitten puhelinrumpa ensin sinne sairaalaan kysyäkseni, että mikä tilanne on? Ilokseni kuulin äidin olevan jo virkeä oli syönyt aamupalaa hoitaja kertoi, että pääsee mahdollisesti tänään kotiin. Joten teskstarit sisaruksille ja varmistin vielä kuka hänet sieltä hakee jos kotiin pääsy on tänään. Hakija löytyi kohta sairaalasta soitettiinkin, että kyllä pääsee tänään. Jälleen tekstarit, että äiti iltapäivällä kotona. Tällä kertaa sai huokaista helpotuksesta.

Olin saanut kutsun ystäväni 90-vuotispäiville Kustaan Kartanoon oli kiva kun hän tunnisti minut vaikka on dementia-osastolla. Hänen kanssaan olemme parantaneet maailmaa silloin kun hän oli voimissa ja aktiivisena ihmisenä toimimme samassa järjestössä vammaisten henkilöiden asioiden parantamiseksi. Tuli jotenkin surullinen olo, että kuinka avuttomaksi ihminen tulee ennen kuin pääsee pois. Ehkä oman äidin tilanne mietitytti hän elää vielä tässä hetkessä, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa.

Onneksi kävin täällä ja sain oikein mukavaa nauruterapiaa.

81356.jpg

Tässä vielä yksi Kreetan ruusu huomiseksi kaikille äideille ja vanhoille piioille!