Aamulla nukuin tosi pitkään. Puolen päivän jälkeen olin pyytänyt hyvän ystävän lounaalle, vaikka en oikein hyvä kokki olekaan. Olin ostanut kirjolohta jonka laitoin uuniin päälle suolaa, sitruunapippuria, sitruunamehua sekä tilliä. Täytyy itse kehua, että ihan syötävää tuli. Jälkiruuaksi laitoin ternimaitojuutoa jota on vielä yksi purkki pakkasessa. Se on sitten aivan mahdottoman herkullista sitä minäkään en saa pilalle. Päivitimme kuulumiset oli oikein hyvä keskusteluhetki - muisteltiin menneitä ja parannettiin maailmaa. Etsimme netistä yksi yhteinen ystävä vuosikymmenten takaa laitoimme hänelle tekstarin, että muistaako meitä ja onko numero oikea. Johon hän vastasi, että tuntee toki. Oli kiva kuulla hänen kuulumiset myös. Tosi pitkä aika on siitä, kun tavattiin viimeksi ainakin kaksikymmentä vuotta.

Päivä hurahti iltaan nopeasti. Äsken katselin maikkarin kanavalta puolueiden puheenjohtajien vaali-inttämistä joka välillä oli inttämistä. Kaikki höpötti yhteen ääneen ei siitä selvää saanut "erkkikään". On se kumma, kun eivät malta odottaa puheen vuoroaan.  Kuullostaa siltä, että "jokainen höpöttää omaa juttuaan eikä kuuntele toista". Sekin vähän häiritsi, kun toimittajat yrittävät nolata  inttämällä jostakin ihan höpöhöpö jutusta jolla ei ole juurikaan merkitystä kunnallisvaalien kannalta. Jos en olisi SDP:n jäsen, tuon ohjelman perusteella en tietäisi mitä puoluetta äänestäisin. Jutta Urpilainen pärjäsi kyllä aivan mallikkaasti erottuu edukseen jo siitä syystä, että on erilainen kuin edeltäjänsä.

Käsittelivät välillä ihan hyviä aiheitakin, kuten esim. omaishoitajan palkkaus, vero ja vapaapäivä asiat. Tiedän joitakin jotka hoitavat hyvin pienellä korvauksella hyvin paljon työtä vaativaa omaistaan joka on suorastaan kärsimystä sille toiselle usein ikäihmiselle. Yhteiskunta on ottanut sen järjestelmän vastaan siitä syystä, kun omaishoitajat hoitavat oikeastaan sitä työtä joka kuuluisi yhteiskunnan järjestää. Yhteiskunta säästää selvää rahaa, kun ei järjestä oikeesti palveluasumista. Omaishoitajat tarvitsisivat hyvin paljon tukea työhönsä ja se vapaan järjestäminen on aivan välttämätöntä, kun työ on ympärivuorokautista ja äärimmäisen raskasta. Toivon jaksamista kaikille omaishoitajille jotka tekevät hyvin arvokasta työtä joka oikeesti kuuluisi yhteiskunnan tehtäväksi.

Jos huomenna ehtisi vihdoin uimaankin....? Heippa.