Kotona ja aivan ehjänä pikkujouluista! Oli aikamoinen ponnistus siksi, että juhlapaikassa oli hitosti portaita ja väliin puuttui kaidetta. (se oli tiedossa olin samassa paikassa käynyt toki aikaisemmin) Meno matka onnistui aivan loistavasti oli auttavainen taksikuski, siis talutti minut oven sisäpuolelle.

Kiva oli tavata sovittelukavereita. Istuin tippalinssissä osan ajasta. Miksi?  Aina kun joku tuli kyselemään vointia, niin sain oikein tosissaan pitää pokkaa etten olisi ulvonut ääneen. Olen tosi huono kestämään, että ihmiset osoittavat myötätuntoa. Samanlainen ilmiö on, kun lähden jostain pois ja tarvii sanoa jäähyväisiä, niin parku tulee. Olen miettinyt usein sitä, että mistä johtuu - ehkä lapsuuden traumoja kun on jätetty vauvana sairaalaan eikä ole kukaan tullut hakemaan takaisin.

Paluu kyydin olin tilannut, mutta tämä kuski ei hoksinut tulla sisältä hakemaan. Onneksi sovittelija kolleegat viestitti, että on siellä taksi odottamassa. Pääsin vihdoin kyytiin ilman keräilyä sain matkustaa yksin kotiin.Voimille vähän otti - sitä luulee olevansa paremmassakin kunnossa kotona, mutta kun tositoimiin täytyy ryhtyä, niin huomaa olevansa toipilas.

Huomenna on iltapäivällä tulossa ystävä käymään hän tulee tekemään parvekkeelle parannusjuttuja. Uudet rallit ja kukkalaatikon sitten varmaan tarvii hommata sinne joku talvikukkanen tai ainakin lyhtyjä!

Tässä kaikki tänään, heippa.