Sääliksi kävi nalle parkaa, kun juoksenteli Vaasan kaupungilla. Hengenlähtö siitä tuli, kun poliisi ja metsästäjät ajavat takaa. Laitoin minäkin yhden tekstarin sukulaistytölle Vaasaan, että onko karhua näkynyt? Hänen tielleen ei ollut osunut, mutta kuulemma puhetta on riittänyt. Helsingin sanomien verkkolehdessä asiasta tarkemmin. Karhut ovat mulle läheisiä karhu on voimaeläimeni ja mökkerön suunnalla niitä vilistää ainakin jälkien ja jätösten määrästä päätelleen joka kesä. Onneksi ei ole vastaan ihan elävää otsoa osunut, mutta tiedän niitä siellä olevan.

Uimahallireissulla sattui myös hupaisaa kuultavaa, kun kaksi ikääntynyttä naisihmistä alkoi kehumaan, että kumman käsi on pahemmin loukkaantunut. Toinen sanoi, että mulla on ainakin viisi kertaa väännetty uuteen asentoon, siihen toinen, että mulla on monta kertaa enemmän ja vielä leikattukin. Johon toinen, että niin minunkin on leikattu ja kohta menen uudestaan. Kyllä pikkusen nauratti sisäänpäin ja mietin hiljaa mielessäni, että "toivottavasti minusta ei koskaan tule sellaista joka sairauksillaan kehuu" on rasittavaa, kun toiset kaataa kaiken pahanolonsa kuulijan niskaan. Tässä tapauksessa niitä oli kaksi ja kumpikaan ei välittänyt toisesta tuon taivaallista, vaan tärkeintä oli kumpi on kärsinyt enempi. Heippa.