Yritin äidille soitella sinne sairaalaan jo puolenpäivän aikaan, mutta hoitaja kertoi, että hän on juuri ruokailemassa. Parin tunnin kuluttua yritin uudelleen ja tällä kertaa äiti halusi puhua. Kysymykseeni, että "kuinkas hurisee?" hän vastasi, että "minä olen kotona". Minä ihmeissäni, että kotona? Kuten koko puhelun ajan äiti oli ajatuksissaan kotona. Kiire oli kahtoa postit sekä kerätä kamppeita oli johonkin lähdössä. Taisi ruokailun jälkeen tulla unen oloinen tila, kun velipoika oli käynyt katsomassa, niin hän puhui hänelle samoja asioita komensi, että mene keittämään kahvia itelles keittiöön. Niin kuin kotona jo useasti vieraat keitteli kahvit, kun äiti ei jaksanut. Puhelu päättyi siihen, että äiti sanoi, että "täytyy lopettaa, kun on kiire kahteleen niitä kamppeita, kun on vielä pitkä kierros, heippa". Toivottelin hyvät päivän jatkot hänelle.