Malmin Polgaran sivuilta huomasin uutisen jota itse en ollut huomannut, koska en ollut ehtinyt lukea kyseistä lehteä. Selvisi syy miksi eilinen taksitilaus oli tosi outo. Iisalmen keskuksesta tuli vastaus, että puhelimessa Jaana (linja oli tosi huono) esittelin itseni ja halusin lentokentälle tänään puolenpäivän jälkeen. Tämä kyseinen naisihminen kiljui, että mikä se nimi ja hakkasi samalla tietokoneen näppäimiä, että kuului tosi hyvin Helsinkiin asti. Kerroin uudestaan nimeni huolellisesti lausuen, ettei mene kyyti väärään paikkaan. Hän oli hyvin hermostunut ja suorastaan meluisa joten sanoin hänelle, että rauhotu ja ota nyt vain tämä tilaus vastaan sillä minulla ei ole muuta puhuttavaa sinun kanssa. Langanpäässä hiljeni hän kyllä sitten ilmoitti lopulta, että milloin auto tulee noutamaan.

Kyseinen välityskeskus on haettu yrityssaneeraukseen, niin työntekijöillä taitaa olla tosi hankalat tunnelmat.

Tavarat alkaa olla matkalaukun luona mitä otan mukaan joten kohtapuoliin alan pakata. Illalla kyllä vähän säikäytti, kun tämä flunssa pahalainen alkoi nostamaan lämpöä, mutta onneksi rupesi lääkkeen voimalla kuitenkin laskemaan tällä hetkellä suorastaan alilämpöä niistämistä kyllä vielä riittää, mutta kaikki on hallinnassa. Matkavakuutus on jos tarvetta ilmenee lääkäriin menemiselle. Tällä hetkellä lomafiilis tosi korkealla, tarvii vielä muistaa viedä roskat ja kastella kukat.  Naapurille kiitos etukäteen huolenpidosta reissun aikana!

Kirjoituksia tulee jos löydän hyvän nettipisteen reissun aikana, muuten kaikkea hyvää lukijoille. Heippa!