Päivä meni käräjillä. Tulin ratikalla (meinasin jäädä oven väliin) ja metrolla ruuhka aikaan kotiin. Ystävien kanssa puhelimessa puhumista tuli oikein maratonipuhelu, kun paransin maailmaa kahden ystävän kanssa. Maailman parantaminen on minusta aina ollut mielenkiintoista nyt vanhemmiten tahtoo vain syttyä vähän hitaammin, kuin nuorena. On nähnyt että ihmiset oikeastaan taistelevat samoista asioista. Tämänpäivän yhteiskunnassa on ihmisten eriarvoistuminen tosi asia, köyhyysloukku vain kasvaa. Taaskin on tulossa palvelumaksujen korotuksia jotka verottavat eniten pienituloisten paljon sairastavien kukkaroa. Se ei tunnu hyvälle ollenkaan. 

Sain päätöksen vakuutusoikeudelta valitukseen jota en edes muista laittaneeni. En muista koko juttua, koska luulin että sain kuitenkin aikoinaan päätöksen Kelalta eläkkeensaajan hoitotuesta, mutta että sitä on käsitelty valituksena kaksi vuotta ilman minun vastinetta. Taitaa olla niitä byrokratian ihmeellisiä kiemuroita. Päätöksessä mainitaan, että en ole tarpeeksi vaivainen kyseiseen etuuteen - joten on tullut ihmeparannus jota en itse huomaa ollenkaan.

Tänään sisko soitteli vuorostaan äidille hän oli jaksanut muutaman sanan hänen kanssaan vaihtaa. Tilanne on samanlainen, kuin eilen. Ei kuitenkaan mitään akuuttia hätää tällä hetkellä.