Päivä on mennyt miestiskellessä ja ystävien kanssa rupatellessa skypellä ja perinteisellä pluhelimella. Reissun jälkeen olen ottanut yhteyttä ystäviin hyvin säästeliäästi, kun olen tarvinnut omaa aikaa! Miksikö? Reissussa oli melkein koko ajan joku seurana ja minähän olen niitä ihmisiä jotka tarvii runsaasti omaa aikaa. Haluan saada omassa pääkopassani kaikki tapahtumat järjestykseen ja muutenkin välillä on pakko rauhoittua omiin ympyröihin.

Tänään olen pohtinut, että mista kateus oikeesti syntyy ja mitä se kertoo niistä jotka sitä tuntevat? Olen törmännyt tähän ilmiöön aina silloin tällöin. Voin oikeasti vain kertoa, että miltä se tuntuu kun joutuu sellaisen kohteeksi. Se ei todellakaan tunnu hyvälle - päinvastoin siitä tulee tosi paha mieli. Mun mielestä kaikilla meillä on itsellä ne onnen avaimet pitää opetella rakastamaan itseään, niin silloin jaksaa rakastaa myös muita kadehtimatta.

Minä ymmärrän kateudella sen, että ihminen joka sitä tuntee yrittää kaikin tavoin tehdä toisen elämän vaikeaksi ehkä kuvitellen, että se parantaa hänen omaansa. Niinhän ei kuitenkaan tapahdu.

Olisi kiva jos kertoisit mitä sinä ajattelet kateudesta?