Illalla oli tosin aikamoisen kipeä tuo olkapää olihan se vasta leikattu sekä saanut tulomatkalla vähän tärinää sekä vähä ehkä liikaa liikettä. Nyt rauhottunut, kun olen saanut särkylääkettä ja vähän tottunut noihin liikeratoihin, siis miten nousta tuolilta, sängystä yms. kun tarvii tehdä eritavalla kuin ennen.

Sehän on jo kerrottu, että missä miten kaatuminen sattui joten ei siitä sen enempää. Ambulassilla matkasin Töölööseen ja arvatkaa, että joka ratikkakiskon ylitys tuntui aivan hirveälle taisin olla jonkin sortin shokissa myös, kun paleli, suututti, siis teki kaikkea mahdollista.

Tuntui ikuisuudelta, että Hakaniemestä päästiin sairaalaan tapaturma-asemalle mutta perille tultiin ja suoraan sänkyyn. Siellä sitten tutkittiin ja vietiin kuvattavaksi ja jälkeä oli syntynyt. Passitus osastolle odottamaan sitä leikkausta. Sitähän sitten odotettiin kaksi turhaa päivää ilman ruokaa iltaan asti, kunnes tultiin kertomaan että valitettavasti peruuntuu. Onneksi sai jotain suuhunsa kuitenkin. Maanantaina sitten kun oikeasti leikattiin, niin lähtö tuli niin nopeasti ettei meinannut ehtiä kännykkää sulkea.

Heräämössä laitettiin sellainen uudenlainen puudutus olkapäähän - tuntui taivaalliselta, kun särky oli hetkessä pois. Tunti odotettiin aineiden vaikutusta ja sitten pääsi sinne leikkaussaliin. Ennätin kysellä heiltä, että mistä oikein johtuu kun pitää monta päivää odottaa??? Kuuleman mukaan heillä ei ole leikkaussaleja riittävästi ja aina kun tulee juttu joka on hengenvaarallinen tila se menee ohi, no ei onneksi enää siinä vaiheessa tullut. Sekin kuulemma on mahdollista.

Itse nukkuminen tapahtui nopeasti ja tuota pikaa kerrottiin, että leikkaus on ohi ja nyt lähdetään heräämöön. Minullehan paukahti heti pissahätä jo siellä, kun niitä tippapulloja riittää. Sain alusastian ja sekin homma hoitui ja pian sen jälkeen tuli noutajat hakemaan omalle osastolle. Palasin päiväkahvin aikaan tosin ei ollut kahvia, mutta jugurttia ja voileipää tarjolla kylläkin. Maistuivat hyvälle ja käsikin oli vielä puuduksissa, niin kipua ei tuntunut joten hyvä etten jo silloin lähtenyt kotiin.

Lääkärin kanssa oli tiukka keskustelu minun eteläreissusta hänen mielestä en olisi saanut lähteä aluksi lainkaan, mutta lopulta lupasin että parilla viikolla lähtöä siirrään, niin pitkin hampain siihen suostui. Olin luvannut ottaa asiasta itse vastuun jos jotain......? Nauratti vähän, kun yksi mamma samassa huoneessa päätti myös ettei lähde makaamaan mihkään terkkarinpaikalle, vaan menee kotiin toipumaan. Olin hänestä aivan ylpeä hänestä. Minusta näytti, että siellä hyvin omatoimisia ihmisiä työnnetään terkkariin muka kuntoutukseen liian helposti. 

Ystävä tuli minua noutamaan joten sairaalan paperit tulee postissa perässä, kun lääkäri joutui menemään leikkaussaliin eikä tiedetty yhtään milloin tulee jatkamaan kirjoitushommiaan. Onneksi mulla on noita särkylääkkeitä kotona aivan tarpeeksi.