Päätin viettää päivän naisten joulumessuilla Wanhassa Satamassa. Taksilla matkaan ja seikkaileen erilaisten pöytien pursuessa kaikenlaista tarpeetonta tavaraa jota naiset ovat tehneet. Enempi meni aikaa siihen, että tungoksessa jotain näki ihmismuurin yli tai sivusta! Löytöni oli oikeasti aika vähäisiä, siis salarakkaiden toiseksi pienimmälle tytölle löytyi nukkevauvoille vaatteita ja Petäjävedellä valmistettua maitosuklaata. Sitähän oli pakko ostaa, kun isäni on sillä paikkakunnalla ollut joskus paikallisessa osuuskaupassa muumälänhoitajana. Jokaisen pakkauksen päällä oli erilaisia mietelauseita minä valitsin seuraavan: Jos tämä levy ei tee elämästäsi parempaa ainakin se saa sinut hymyilemään kuten nyt.  Kyllä siinä tuli väkisinkin naamalle. Suklaa oli vielä kääritty ruskeaan paperiin, siis ei mitään kalliin näköisiä kääreitä.

Varsinainen seikkailu tapahtui, kun olin kotiovella. Siinä ärräpäät lenteli, kun huomasin että avain on eteisen pöydällä eikä suinkaan mun repussa, kuin luulin. Siitä sitten soittelemaan salarakkaiden isille, että onko teillä ketään kotona jos tuun taksilla edestakaisin avaimen noutamaan? Onneksi olivat - sitten uusi puhelu kuljetuspalvelukeskukseen, että nyt tarvitaan pikakyyti ja paluu samantien. Pienen väännön jälkeen se onnistui sainkin oikein upean valkoisen taksin tällä kertaa ei onneksi tullut mitään koppiautoa.  Vähän kyllä nauratti, kun minua käskettiin etten saa nousta autosta ulos, muuten sama auto ei saa tuoda minua takaisin. Kuskille tuli viestinä kovat ukaasit, että matka pitää katkaista perillä. Se vaatimus on kaupungilta oikeastaan aika huvittava, koska se tarkoittaa että kuski laittaa lähtömaksun uudestaan kun tulemme takaisin. Jos olisin saanut ajaa, niin ettei matkaa katkaista, niin kaupunki olisi säästänyt 8 euroa.  Välillä sitä miettii, että mistähän ne säästöt oikein tulee....????

Fuengirolasta vielä, että appelsiinit kasvoi puussa ihan katupuissa!