Lähdin puolenpäivän aikaan metrolla keskustaan jäin pois Kaisaniemessä ja kävelin loppumatkan Kasarminkadulle kohti HUS/Kirurgista sairaalaa os. 7 kolmas sänky oikealla oli Ainon paikka. Sieltähän potilas löytyikin olosuhteisiin nähden hyvä kuntoisena. Itselleni tulvahti muistot mieleen, kun viisi vuotta sitten itse makasin samassa huoneessa. Paikkani oli käytävän vasemmalla puolella. Kysymyksessä on suuri sali johon mahtuu 17 potilasta miehet ja naiset sekaisin. Eihän siinä juuri yksityisyyttä ole, mutta tärkeintä on saada hyvä lääkäri leikkaamaan. Minun viimeisen leikkauksen aikana oli silloin lääkärilakko joten suurin osa vuoteista oli tyhjänä, nyt näyttivät olevan täysiä melkein kaikki. Voihan sitä ajatella positiivisesti, että viimeinen mahdollisuus löytää mies mikäli kivuiltaan kärsii katella.

Lonkkaleikkausten kanssa on pitkään hankalaa kun ei saa istua eikä vessassa käyntikään ole kovin yksinkertaista. Kyllä siitä kuitenkin toipuu, olen kokenut sen monta kertaa, että ei jaksa oikein lukua pitää. Paikalle tuli myös lapsuudenystäväni Eila hänen kanssaan lähdimme yhtäaikaa kävellen keskustaa kohti.

Äiti soitteli tapansa mukaan illalla ennen kuin kävi nukkumaan tällä kertaa muistelimme aikaa kun pikkuveljeni Antti syntyi. Äiti kertoi, että suuressa salissa oli ainakin 10 naista yhdelle oli annettu peräruiske (äitiä rupesi naurattamaan, niin hirveästi) asiasta oli seurannut jotakin oikein hauskaa, mutta en saanut äidin naurulta oikein selvää, että mitä? Täytyy kysyä huomenna uudestaan jos saa kerrottua loppuun.

Semmosta tänään, heippa.