Kaikista tärkein vesi!

Mökkeröni sijaitsee keski-suomessa keskellä ei juuri mitään. Vietän siellä kesällä muutaman viikon eri jaksoissa, koska läheisessä kirkonkylässä asuu vanha äitini. Mökki on hommattu 1990 siis jo 16-vuotta sitten. Koska asustan pääkaupungissa, niin mökistä on tullut keino tavata sukulaisia eikä tarvitse mennä kenenkään nurkkiin asumaan. 

Korvessa mitä suurimmassa määrin palstaa ympäröi luonnonsuojelusuot, siis metsämansikoita ja lakkoja löytyy kesällä marja-aikaan. Samaan aikaan alkaa kertomuksia karhuista joita alueella liikkuu mökkerön lähin karhun jälki on ollut 30 metrin päässä. En tosin ole sitä itse nähnyt, mutta mökkinaapuri kertoo nähneensä elävän karhunkin. Tiijä sitten onko lakkajuttuja vai oikeita. Jos olisin eräihminen, niin paikka olisi ihanteellinen, mutta kun olen city-ihminen, niin puutteita löytyy. Mökin varusteet ovat ulkohuussi sekä aivan hirmuisesti hyttysiä.

Tärkein kapine, pumppu on saunassa jolla saa vettä kaivosta helposti silloin, kun sitä siellä sattuu olemaan. Vedestä on tullut tärkein ja vaikein asia mökkeröllä koko 15-vuoden aikaan on ollut yksi ainoa kesä jolloin vettä on riittänyt kaivossa koko kesän. Tänä kesänä vesi loppui jo aivan heinäkuun alkupäivinä. Saunavetta sain sitten, kun muutama ukkoskuuro pyyhkäisi keski-suomen yli oikein rakeitten kanssa.  

4768.jpg

Tämä kuva siitä kesästä, kun vettä riitti. Yhdessä linnunpojan kanssa pidimme sadetta.

Mökkeröstä on tullut hyvin mieluinen paikka, vaikka siellä on alkeellista. Voihan sitä unelmoida, että mökki olisi järven rannalla. Missään muualla ei ole, niin ihania naapureita joilta saan apua tarvittaessa. Historian havinaa myös sillä edesmenneen isäni vanhemmat ovat asuneet alueen mökissä paikasta on minulla lapsuuden muistoja myös.

Muistoissani mummo pesi pyykkiä, komensi pappaa milloin mitäkin tekemään, muistan kanan joka ei ehtinyt koskaan pesään munimaan, vaan muna putosi aina matkalla pesälle. Olin mummon kanssa marjassa, naapureissa kylässä - naapurin pojat muistan myös koska olen heidän kanssaan lähes saman ikäinen. Mummo on muistoissani hyvin vahva nainen joka piti perheensä koossa ja tiesi aina mitä pappa tarvitsee.

Alkuvuosina olin näkevinäni mummon huivi päässä milloin missäkin touhussa aivan kuin olisi tullut tervehtimään minua.